Rahasi ovat sinun

Mikael Sorvanto

Kokoomuslainen kuntavaaliehdokas

Suomessa on valloillaan paha tapa ottaa toisten rahoja ja oletus, että näin toimiminen on ainoa oikea tapa. Puhun siis jo osittain ryöstöverotukseen kohonneesta työansioiden veroasteestamme. 

Useat uskovat, että rahat, jotka yksilö on ansainnut, eivät kuulu tälle. Nämä varat kuuluisivat “kaikkitietävälle” ja “paremmin tuntevalle” julkiselle sektorille. Itse olen täysin eri mieltä. Koen, että yksilön on useastakin eri syystä saatava pitää suurempi osa itse ansaitsemistaan varoistaan, vaikka verotusta on toki oltava jossain määrin.

Yksilöitä on kannustettava työntekoon antamalla heidän pitää suurempi osa ansaitsemistaan rahoista.

  • Yksilöitä on kannustettava työntekoon antamalla heidän pitää suurempi osa ansaitsemistaan rahoista. Näin saadaan enemmän työllisyyttä. 

  • Yksilö tietää varmasti julkista sektoria paremmin, mihin hän haluaa käyttää omia varojaan.

  • Yksilöt voivat kantaa suurempaa vastuuta elämästään ja perheistään kasvaneella varallisuudellaan.

Vihervasemmisto on poliitisilla toimillaan pitkään yrittänyt kasvattaa ihmisten riippuvuutta valtiosta, kunnista ja hyvinvointialueista ja he ovat harmiksemme onnistuneet tässä. On siis iskettävä takaisin. Äänestämällä porvarillisia ehdokkaita voit vaikuttaa niin omasi kuin naapurisi kukkaron kokoon. Samalla voimme yhdessä alkaa muuttaa Suomen poliittista ilmapiiriä parempaan ja terveellisempään suuntaan.  

Mikael Sorvanto

Luottamustehtävissä ja oikeustieteen opinnoissa karttunut kokemus antaa minulle valmiudet olla vaikuttamassa päätöksiin, jotka rakentavat Espoosta elinvoimaisen ja houkuttelevan kaupungin.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

  • Vaalikoneen kysymyksille on kolmas, vaihtoehtoinen vastaus

  • Kouluissa on voitava olla rauhassa