Espoo tarvitsee enemmän tekijöitä – vähemmän katselijoita

Olen ehdolla numerolla 391

Vihervasemmisto on poliittisilla toimillaan pitkään yrittänyt kasvattaa ihmisten riippuvuutta valtiosta, kunnista ja hyvinvointialueista ja he ovat harmiksemme onnistuneet tässä. On siis iskettävä takaisin. Äänestämällä porvarillisia ehdokkaita voit vaikuttaa niin omasi kuin naapurisi kukkaron kokoon. Samalla voimme yhdessä alkaa muuttaa Suomen poliittista ilmapiiriä parempaan ja terveellisempään suuntaan.

Konkreettiset ratkaisut Espoon hyväksi

Kannustava verotus

Työn tekemisen ja yrittämisen on oltava kannattavaa jokaiselle. Työttömyys vähenee, kun työllistymisen kannustimia kasvatetaan ja kannustinloukkuja vähennetään. Ihmisten ansaitsemat varat kuuluvat heille, eivät kunnille taikka valtiolle.

Elinvoima ja kaavoitus

Kaavoituksella ja tehokkaalla maankäytöllä voimme edistää kestävää ja kannattavaa kaupunkikehitystä. Erityisesti yritystonttien, pientalotonttien ja pysäköintipaikkojen kaavoittamista on lisättävä.

Koulutuksen taso

Pidetään kiinni jo Espoossa olevasta hyvästä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opintojen tasosta. Oppilaitoksiin on kuitenkin taattava oppimiseen tarvittava rauhallisuus. Oppilaitoksissa työskentelevien on koettava työnsä arvostetuksi.

Ikäihmisten hyvinvointi

Ikäihmisten hyvinvointia edistävät muun muassa heille suunnatut monipuoliset liikunta- ja kulttuuripalvelut.

Vastavoima vihervasemmistolle

Suomessa on liian vahva riippuvuus julkisesta sektorista. Yksilön ja perheiden vastuuta on lisättävä yhteiskunnassa.

Vahvuuksiani

Vakuuttava viestintä

Olen kehittänyt vahvat viestintätaidot työskennellessäni luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kanssa. Olen oppinut ilmaisemaan ajatukseni selkeästi ja saamaan sanomani perille tilanteissa, joissa vuorovaikutus on avainasemassa.

Hyvä viestintä rakentaa siltoja ja luo luottamusta – se on vaikuttamisen ydin.

Ratkaisukeskeisyys

Minulle tärkeintä on katsoa eteenpäin ja löytää toimivia ratkaisuja. Olen oppinut ratkaisukeskeisen ajattelutavan, jonka avulla tartun ongelmiin määrätietoisesti. Osaan toimia itsenäisesti ja proaktiivisesti, mutta tunnistan myös oman osaamiseni rajat.

Uskon, että vaikeimmatkin tilanteet voidaan ratkaista yhteistyöllä ja oikealla asenteella.

Vastuunkanto

Vastuunkanto on opettanut minulle täsmällisyyttä ja luotettavuutta. Jokainen tehtävä, jonka olen ottanut vastaan, on vahvistanut vastuuntuntoani ja sitoutumistani yhteisiin tavoitteisiin.

Luottamus rakennetaan teoilla, ja olen valmis tekemään paljon töitä Espoon ja sen asukkaiden hyväksi.

Näin ajattelen

Rahasi ovat sinun

Suomessa on valloillaan paha tapa ottaa toisten rahoja ja oletus, että näin toimiminen on ainoa oikea tapa. Puhun siis jo osittain ryöstöverotukseen kohonneesta työansioiden veroasteestamme. Useat uskovat, että rahat, jotka yksilö on ansainnut, eivät kuulu tälle. Nämä varat kuuluisivat “kaikkitietävälle” ja “paremmin tuntevalle” julkiselle sektorille.

Itse olen täysin eri mieltä. Koen, että yksilön on useastakin eri syystä saatava pitää aiempaa suurempi osa itse ansaitsemistaan varoistaan, vaikka verotusta on toki oltava jossain määrin.

Näitä peruspilareita kannatan

Työnteko kannattavammaksi

Yksilöitä on kannustettava työntekoon antamalla heidän pitää aiempaa suurempi osa ansaitsemistaan rahoista.

Omien rahojen käytön vapaus

Yksilö tietää varmasti julkista sektoria paremmin, mihin hän haluaa käyttää omia varojaan.

Omalla työllä turvaa ja hyvinvointia

Yksilöt voivat kantaa nykyistä suurempaa vastuuta elämästään ja perheistään kasvaneella varallisuudellaan.

Kokemukseni ja koulutukseni

Intohimoni vaikuttaa yhteisiin asioihin ohjaa tekemistäni joka päivä. Nuoresta iästä huolimatta olen kerryttänyt laajaa kokemusta vastuullisista luottamustehtävistä sekä kaupungin, seurakunnan että järjestöjen parissa. Koulutukseltani olen oikeustieteen ylioppilas ja opiskelen parhaillaan Helsingin yliopistossa oikeustiedettä. Oikeustieteen opinnot vahvistavat ymmärrystäni päätöksenteosta ja yhteiskunnan rakenteista. Olen myös reservin upseeri.

Espoo ei tarvitse lisää vapaamatkustajia – vaan lisää

Espoo ei tarvitse lisää vapaamatkustajia – vaan lisää

työtä, tekijöitä ja hyvinvointia

työtä, tekijöitä ja hyvinvointia

Tutustutaan!

Vaalikiertue (päivittyy)

Leppävaaran urheilupuisto

  • 22.3.2025

  • 11.00-13.00

Karakallion tori

  • 22.3.2025

  • 14.00-16.00

Rantaraitti, Mellstenin kohdalla

  • 23.3.2025

  • 12.00-13.00

Tapiolan vaalikontti

  • 24.3.2025 alkaen

  • xx.xx-xx.xx

Leppävaaran Ratsutori

  • 5.4.2025

  • xx.xx-xx.xx

Leppävaaran vaalikontti

  • 7.4.2025 alkaen

  • xx.xx-xx.xx

Minulta kysyttyä

Olen mukana kuntapolitiikassa, koska haluan vaikuttaa asuinalueeni tilanteeseen. Koen espoolaisten hyvinvoinnin tärkeäksi asiaksi ja uskon pystyväni vaikuttamaan siihen positiivisesti. Mielestäni tehokkain tapa vaikuttaa yhteisömme asioihin on itse olla mukana vaikuttamassa ja päättämässä.

Koen yksilön vastuun ja taloudellisen kestävyyden erittäin tärkeiksi arvoiksi. Nykyään tuntuu siltä, että yksilöillä on vain oikeuksia, muttei yhtään velvollisuuksia. Haluan, että yksilöt ja perheet ottaisivat aiempaa suurempaa vastuuta omasta arjestaan. Hyvinvoivaa Espoota ei olisi ilman taloudellisesti kestävää politiikkaa. Tilanne on hyvä, vaikka kunnalla onkin paljon velkaa. Mielestäni on ainakin estettävä tilanteen heikentyminen, mutta parhaassa tapauksessa taloudellinen tilanne saadaan paremmaksi.

Espooseen on tärkeää saada lisää yksityisen sektorin tarjoamia työpaikkoja. Järkevällä kaavoittamisella pystymme luomaan Espooseen haluttuja yritystontteja. Espoossa on jo kehittyneitä yrityskeskuksia, esimerkiksi Otaniemessä, mutta näitä voi luoda lisää. Toimiva infrastruktuuri mahdollistaa yritysten päivittäisen toimimisen ja kehittymisen pitkällä aikavälillä. Viihtyisät asuinalueet ovat myös tärkeitä, sillä ne houkuttelevat työntekijöitä.

Espoossa toimiva julkinen liikenne on hyvällä tasolla, mutta sitä olisi hyvä järkeistää. Vuorot kannattaa keskittää edelleen enemmän ruuhka-aikoihin. Tärkeintä on mielestäni tukea jo osittain unohdettua yksityisautoilua. Tieverkoston täytyy olla hyvässä kunnossa sekä ilmaisia tai vähintään kohtuuhintaisia pysäköintipaikkoja on saatava lisää. Espoolaisten on saatava itse valita, millä kulkuvälineellä he liikkuvat.

Tärkeintä olisi saatava parannettua yhteisöllisyyttä ja arvostusta kouluissa. Jokaisen on koettava olevansa tärkeä osa koulun yhteisöä. Kouluissa työskentelevän henkilökunnan on myös saatava takaisin se arvostus ja auktoriteetti, jonka he ovat menettäneet. Luokassa oppilaat kuuntelevat opettajaa ja toimivat tämän ohjeiden ja kehotusten mukaisesti.

Tutustu tarkemmin ajatuksiini

  • Espoo on jatkuvasti muuttuva ja voimakkaasti elävä kaupunki. Vaikka Espoossa usea seikka on erinomaisella tolalla, on kuitenkin asioita, joita voisimme muuttaa ja parantaa.

  • Haluatko sinä, että kotikaupunkisi on kasvava, kehittyvä ja taloudellisesti kestävä? Näiden asioiden saavuttaminen tarkoittaa Suomessa nykyään sitä, että tarvitaan kotimaan sisäistä muuttoliikennettä ja ulkomaista maahanmuuttoa omaan kuntaan. Näistä muuttajista on kuitenkin osattava erotella jyvät akanoista.

  • Tiedottaminen auttaa valitettavan vähän, jos tietoa ei pystytä tai haluta vastaanottaa.